Jos olet koskaan koskaan tullut pohtineeksi lyhytaikaisten luottojen, mihin pikavipit ja kulutusluotot kuuluvat, asemaa yhteiskunnassamme, et ole todellakaan yksin. Monet ovat kritisoineet sitä, miten nämä korkeakorkoiset lainat ajavat henkilön helposti ongelmiin pikavippien kanssa. Fakta on kuitenkin se, että useimmiten pahimpiin ongelmiin vippien kanssa ajautuvat henkilöt ovat niitä, jotka olisivat ennemmin tai myöhemmin joutuneet ongelmiin vaikkapa raha-automaattiyhdistyksen pelien kanssa. Ongelma siis ei ole näissä pikavipit palvelujen tarjoajissa, vaan jossain aivan muualla. Pitäisi ennemminkin miettiä, miksi ihmiset ovat niin köyhiä, että suuri osa tavallisista kansalaisista elää käytännössä rahattomana juuri ennen tilipäivää tai työttömyyskorvausta. Jos pikavipeistä ei pääse millään eroon, niin ainakin on suositeltavaa tehdä aluksi kunnon pikalaina vertailu, niin säästyy muutama kymppi tai satanen.

Syynähän tähän taitaa olla pikavippien sijaan holtiton rahankäyttö ja taloustietämyksen vähäisyys. Toisaalta on ehkä myönnettävä suoraan, että osa ihmisistä ajautuu ongelmiin koulutuksen tasosta ja opastuksesta riippumatta – niin tämä yhteiskunta ihmiseksi kutsutun apinalajin johdolla vain toimii. Myös ulkomailla ilmiö on täysin vastaavankaltainen ja esimerkiksi Iso-Britanniassa payday loans -lainat ovat enemmän kuin suosittuja. Mistä muustakaan tämä voisi kertoa kuin siitä että ilmiönä tyhmyys on täysin universaali. Kai se on sitä darwinistista evoluutiota, että tyhmät ja yksinkertaiset ihmiset hävittävät geeninsä vähitellen, kun taas fiksut ja ahneet vievät köyhien rahat ja sen avulla myös parhaat naiset. Kukapa kaunotar nyt kauaa katselisi pikavipeillä velkakierteeseen hankkiutunutta miehenpuolikasta.

Jos itse huomaat että vippien ottaminen aiheuttaa sinulle ongelmia, niin kannattaisi ensin miettiä miksi niitä vippejä tarvitset. Onko se välttämätöntä vai voisitko kenties saada rahaa tekemällä hieman ylitöitä, lainaamalla korottomasti kaverilta, tai ehkäpä vaan tuhlaamalla vähemmän, niin tarvitisisi ottaa pikalaina palvelua käyttöönsä? Ei se tuhlaamisen välttely nyt voi niin helvetin vaikeaa olla. Käy Lidlissä ja osta vähemmän turhia vaatteita. Myy auto ja käytä bussia tai polkupyörää. Jos otat vipin, niin käytä edes pikavippivertailua hyväksesi (pikavipit.tv on aika jees) ettet maksa tyhjästä liikaa. Toisin sanoen järki käteen niin hommat alkavat luistaa.

Mikäli Mensan jäsenyys on järjenjuoksullesi liian suuri aita ylitettäväksi, niin kannattaa miettiä muita keinoja. Ehkäpä Cesar Milanin koirakoulutusopit toimisivat tässä tapauksessa paremmin? Pyydä parasta kaveriasi viettämään pari viikkoa seurassasi ja potkaisemaan sinua lujaa vatsaan aina kun teet tyhmän ratkaisun rahojesi kanssa, eli ostat vaikkapa jotain mitä et tarvitse, tai etenkin ostat jotain johon sinulla ei juuri sillä hetkellä olisi varaa. Uskoisin että tyhmempäänkin apinaan tällainen kipuun perustuva koulutus toimisi melko hyvin ja rahantuhlaus loppuisi siinä vaiheessa kun pallea olisi yksi iso mustelma.

Written on July 19th, 2011 , Uncategorized

Vaikka blogi käsitteleekin pääasiassa pikavippejä ja kaikenlaisia lyhytaikaisia luottoja, on hyvä vaihtelun vuoksi kirjoitella vähän myös muunlaisista netistä löytyvistä jutuista, esimerkiksi netin vertailusivustoista joita on pilvin pimein markkinoilla. Itse olen vertaillut viime aikoina esimerkiksi oman laajakaistani. Samoin on tullut etsittyä lehtitarjouksia netistä, samoin kuin hieman likinäköisenä joudun usein tilaamaan piilolinssejä ja piilolinssit netistä -sivusto sopii siihen erinomaisesti. Se on vielä toistaiseksi vähän keskeneräisen näköinen, mutta näyttää mielestäni erittäin lupaavalta piilolinssien vertailuun.

Omia lehtisuosikkejani ovat ehdottomasti Aku Ankka ja Cosmopolitan. Vaikka olenkin jo aikuinen nainen, niin jotenkin tuo Aku Ankka vetoaa silti edelleen, onhan siinä sen verran hyvää suomenkieltä käytetty ja lapsuudesta asti on tullut sitä luettua, niin mitä sitä turhaan lopettamaan. Toinen mukava lehti jota tykkään lueskella on tuo Cosmopolitan. Onhan se tietysti aika teinimäinen lehti ikäiselleni ihmiselle, mutta on siinä hyviäkin juttuja parisuhteisiin ja muihin nuoria naisia kiinnostaviin juttuihin. Suosittelen. Tuolla lehtitarjoukset.org sivustolla on muuten aika hyvä tarjous juuri nyt molempiin lehtiin, joten kannattaa käyttää hyväkseen jos lehtien lukeminen kiinnostaa.

Piilolinssit ovat siinä mielessä mielenkiintoinen juttu että niitä tarvitsee yllättävän suuri osa väestöstä. Mielestäni nainen ei voi näyttää kovin kauniilta ja seksikkäältä lasit päässään, ellei sitten ole kyse jostain eroottisesta elokuvasta. Paremmalta sitä vain näyttää ilman silmälaseja, minkäs teet, joten ainoa vaihtoehto on piilolinssien käyttö. Netistä taas piilolinssit on niin paljon halvempaa tilata, etten ymmärrä kuka niitä vielä ostaa tavallisesta kaupasta. Sama koskee tuotetta nimeltä sähkötupakka. Kyseessähän on uusi tuote joka ei Suomessa ole vielä kovin yleinen, mutta kiinnostus on hurjaa. Tupakoinnin lopettaminen käykin sen avulla melko helposti verrattuna mihin tahansa nikotiinilaastareihin tai muuhun turhaan. Halvat Lennot on myös mukavampi varata kun tietää että lennolla voi poltella sähkötupakkaa. Tai no, ehkä jättäisin testaamatta.

Laajakaista on nykyisin tärkeä osa jokaisen ihmisen yhteydenpitoa ja lähes kaikilla onkin kotonaan jo melko nopea internet-yhteys. Tässä laajakaistavertailussa löytyy nopealla katsomisella melko kattavasti kaikki suomen laajakaistaliittymät eri paikkakunnilta, unohtamatta langattomien laajakaistojen tarjouksia. Sieltä viimeksi itse vertailin laajakaistat ja päädyin ottamaan lopulta kuitenkin Welhon kaapeliyhteyden, jonka sai melko nopeasti toimintaan – minuuteissa. Sopivan nopeaa. Soneran ADSL-yhteyksiä nyt ei kukaan jaksa odotella. Viikkojahan siinä menee että saa yhteydet toimimaan. Tykkään pelata netticasinoilla aika paljon ja sillon on tärkeää että nettiyhteys on luotettava. PAF -netticasino on oma suosikkini, eikä Welhon yhteys ole vielä kertaakaan katkennut tuolla pelatessa. Netticasino on niin hyvää ajanvietettä, että voisin PAFfin lisäksi suositella myös sellaista kuin Betsson netticasino. Kyseessä on erittäin luotettava casino josta olen kuullut pelkkää hyvää. Samaan listaan voi toki lisätä myös Mr. Green Netticasinon, joka on uusimpia tulokkaita, unohtamatta CasinoEuro netticasinoa.

Hampaiden valkaisu on myös melko turhaa nykyään tehdä hammaslääkärin vastaanotolla, sillä kotivalkaisulla saa ihan yhtä hyvät tulokset ja siitä saa maksaa vain murto-osan hammaslääkärien tekemään hampaiden valkaisuun verrattuna. Sähkötupakka on helppo ostaa sahkotupakka.co sivuston kautta ja sieltä saa myös paljon tietoa sähkötupakasta ja sen historiasta. Lisäksi muutama vinkki ulkomailta: hiusten lähtöön sekä miehille että naisille hair growth products eli tuotteita hiusten lähtöön tai syylän poistoon the best wart removal products.

Written on July 17th, 2011 , Uncategorized

Kulutusluotto ja pikavippi -blogi is proudly powered by WordPress and the Theme Pikavippi
Entries (RSS) and Comments (RSS).

Kulutusluotto ja pikavippi -blogi

Kun tarvitset tietoa